top of page
tomi salevsuo east funk attack

TOMI SALESVUO EAST FUNK ATTACK

Rumpali Tomi Salesvuon liidaaman East Funk Attack -bändin kiihkeää tulkintaa on kuvailtu mm. kuin Red Hot Chili Peppers löisi kättä laulaja Janelle Monáen kanssa. Bändin uudistunut raikas ja avoin soundi on kuultavissa erittäin positiivisesti uudella materiaalilla – niin tulkinnassa kuin Salesvuon kompakteissa ja tarttuvissa sävellyksissäkin! Sävellysten tiukasti rockaavat tunnelmat pohjaavat vahvasti hypnoottisiin riffeihin, joiden päällä Taru Ratilaisen vangitsevan laulun tarinat korostavat maagista musiikin mukaansa tempaavaa ja parantavaa voimaa! 

East Funk Attack on esiintynyt Euroopassa vuosien varrella useasti. Bändin keikoista ulkomailla mm. GSA maissa vastaa Soundsgood Agencyn energinen tiimi Saksasta. Yhtye julkaisee kolmannen studiolevynsä Eclipse Music -yhtiön artistina alkuvuodesta 2021. Aiemmat levyt EFA sekä Rhythm ovat keränneet kiitettäviä arvioita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja bändin on sanottu tuovan mieleen niin Isaac Hayes, Public Enemy kuin RHCP ja Tower of Powerinkin!


Kuluneena vuonna yhtyeeltä on julkaistu musiikkivideot ”I Feel Surreal” ja Lenny Kravitz tribuutti ”Let Love Rule”. Lokakuussa yhtyeen keikan voi katsella kotisohvalta live-striimaus keikalla lauantaina 24.10. ja uudelta albumilta julkaistaan seuraava maistiainen, single ja musiikkivideo ”Help Me” biisistä perjantaina lokakuun 30. Päivä.

"Itseäni on aina kiehtonut eri rytmimusiikin tyylien yhdisteleminen. En koe minkäänlaista ongelmaa soittaa ja tehdä uutta musiikkia, missä yhdistellään sävellyksellisesti niin rock-vaikutteita kuin jazz-musiikista tuttuja ilmiöitä. On uskomaton rikkaus ja varsinainen onnenkantamoinen, että olen löytänyt bändiini muusikoita, jotka kykenevät toteuttamaan luontevasti tämän kuuloista funk-musiikkia, jossa kaikenlaiset karaktäärit saadaan esiin ja jalostetaan edelleen uudelle tasolle. Musiikilleni ja tälle meidän hitusen rouheammalle funkylle tuntuu löytyvän kiinnostusta juuri nyt ulkomailla ja onkin mahtavaa, että tälläkin genrellä on tilausta muiden kotimaisten artistiemme ja bändien kanssa Euroopassa." 
Tomi Salesvuo kertoo.

​

www.eastfunkattack.com

​

Facebook @eastfunkattack

​

Instagram @eastfunkattack

Tomi Salesvuo East Funk Attack on:

Taru Ratilainen, laulu
Ukko Heinonen, saksofoni ja huilu
Ilmari Aitoaho, Rhodes ja koskettimet
Matias Kiiveri, kitara
Heikki Laine, basso
Tomi Salesvuo, rummut

Tarina biisin takana:

​

"Tomi Salesvuo East Funk Attack nostaa uutuusvideollaan Help Me esiin yhteiskuntamme suuren ajankohtaisen ongelman, nuorten aikuisten miesten syrjäytymisen. Kitaravetoinen biisi ja ohjaaja Joel Korhosen urbaani tarina kuvaavat syrjäytymisen kanssa painivan nuoren miehen elämää sekä ajatuksia katkenneesta ystävyydestä, yhteenkuuluvuuden tunteesta, yksinäisyyden haasteista mutta myös myös ystävyyden ja auttamisen voimasta. Erityiset kiitokset Axel Tuliara, Tomi Puhakka ja Jere Lähde. Pidetään hyvää huolta ystävistämme <3"

TOMI SALESVUO EAST FUNK ATTACK-TUOTTEET

bottom of page