TO 30.3. Paul Gilbert Masterclass, Tampere-talo

Kitaralegenda Paul Gilbert vierailee masterclass kiertueellaan Tampereella!

Maailman arvostetuimpien kitaristien joukkoon lukeutuva Paul Gilbert saapuu masterclass -kiertueensa tiimoilta Tampereelle. 80-luvulta lähtien kitaramaailman eliittiin kulunut Gilbert on tunnettu taitavasta ja nopeasta soitostaan. Monipuolisena säveltäjänä hän on ammentanut vaikutteita kappaleisiinsa niin popin, rockin, bluesin, jazzin, progen kuin hevinkin maailmasta.

Pennsylvaniassa varttunut nuorukainen muutti 80-luvun puolivälissä Los Angelesiin ja aloitti opinnot maineikkaassa Guitar Institute of Technologyssa. Vuotta myöhemmin Gilbertistä tuli Racer X -yhtyeen soolokitaristi. Entistä isompiin parrasvaloihin hän nousi vuonna 1989 perustettuaan yhdessä basisti Billy Sheehanin kanssa Mr Big -yhtyeen. Vuonna 1997 Gilbert jätti Mr Big:n keskittyäkseen soolouraansa. Tähän päivään mennessä takana on yhteensä 14 sooloalbumia, viimeisimpänä 2015 julkaistu I Can Destroy. Viime vuosina häntä ovat työllistäneet oman soolouransa lisäksi myös paluun tehnyt Mr Big sekä herran oma Online Rock Guitar School.

Tampere-talossa luvassa on todellinen Yhdysvallat-Tampere ystävyystournee. Gilbertin rinnalla lavalla nähdään paikallinen rytmisektio, ja illan päättää mahtava jamisessio, jossa pari paikallista kitaristia nousee vuorollaan lavalle yhdessä Gilbertin kanssa. Illan aikana on luvassa runsaasti soittamista sekä puhetta ja vinkkejä jokaiselle kitarasta kiinnostuneelle suoraan maailman huipulta.

Yhteistyössä Musiikkisato Oy, Tampere-talo ja Tampere Guitar Festival.

www.facebook.com/paulgilbertmusic
www.paulgilbert.com
www.musiikkisato.fi
www.facebook.com/tamperetalo
www.tampere-talo.fi

www.facebook.com/tampereguitarfestival
www.tgf.fi

To 30.3 Tampere-talo, Tampere
Showtime: klo 19

Ennakot Lippupisteestä
www.lippu.fi

Jaa: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Jaa: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone