Ma 12.3. Steve Vai Alien Guitar Secrets Masterclass Sellosalissa

Maailman parhaiden kitaristien joukkoon lukeutuva Steve Vai saapuu maanantaina 12.3.2018 luotsaamaan uransa ensimmäistä masterclass–iltaa Suomen maaperällä Espoon Sellosalissa.

Moninkertaisen grammy-voittajan ura käynnistyi 1970-luvun lopulla Frank Zappan nuotittajana, kunnes hän onnistui vakuuttamaan Zappan kyvyistään ja sai kiinnityksen bändin kitaristiksi. Zappan jälkeen herra ehti vaikuttaa aikansa hard rock -jättiläisten, kuten David Lee Rothin ja Whitesnaken riveissä. Viime vuosina häntä on työllistänyt oman soolouransa lisäksi myös mm. Joe Satrianin kanssa tehdyt G3–kiertueet.

Uransa aikana yhdeksän sooloalbumia julkaisseen Vain debyytti Flex-Able näki päivänvalon vuonna 1984. Miehen tunnetuin sooloalbumi lienee kuitenkin Passion and Warfare, jolla hän kirjoitti instrumentaalirockin standardit uuteen uskoon. Vain viimeisin sooloalbumi Modern Primitive julkaistiin vuonna 2016.

Urallaan yli 15 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt kitarasankari tunnetaan virtuoosimaisesta tekniikasta sekä mieleenpainuvista ja energisistä esiintymisistään. Muusikon uran lisäksi hänen kädenjälkeään löytyy myös niin peli-, elokuva- kuin mainosmaailmastakin. Herralla on myös oma Favored Nations -levy-yhtiö ja hän on ollut mukana järjestössä, jonka tarkoituksena on auttaa vähemmän varakkaita nuoria soittamisen pariin.

Ovet klo 18:45
Masterclass klo 19

Liput 58,50 euroa

Liput lippu.fi

Jaa: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Jaa: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone