KE 5.12. Night of the Shred: Andre Nieri Trio & Mr. Fastfinger Trio, Sellosali, Espoo

Rock-fuusion kiinnostavimpiin tulevaisuuden nimiin lukeutuva brasilialainen kitaravirtuoosi Andre Nieri official saapuu joulukuussa tähdittämään Espoon Sellosaliin Night of the Shred -iltaa yhdessä Mr. Fastfinger / Mika Tyyskä kanssa.

Andre Nierin murtautuminen kohti maailman kitarapiirien kärkeä alkoi hänen voitettuaan vuoden 2014 Guitar Idol –kilpailun. Pian tämän jälkeen Nieri sai kiinnityksen rumpulegenda Virgil Donatin bändiin, jossa hän on vaikuttanut siitä lähtien. Andre Nierin oma debyytti-ep ”Two Tone Sessions” julkaistiin syksyllä 2016.

Nieri yhdistelee musiikissaan herkulisella tavalla rockia, jazzia sekä brasilialaisia rytmejä. Miehen bravuureihin kuuluu paremmin akustisen kitaran puolelta tutun finger picking -tekniikan hyödyntäminen soolosoitossa talvalla, jota sähkökitaran puolella harvemmin näkee.

Andre Nieri trion väkevän rytmisektion muodostavat mm. For The Imperiumin sekä Kasmirin riveistä tuttu kotimaan terävintä komppikärkeä edustava rumpali Tuomas Rauhala sekä modernin fuusion suvereeni bassotaituri Ari-Pekka Kauppinen.

Illan käynnistää timanttinen, Suomen eittämättä ilmaisuvoimaisimpiin instrumentaalibändeihin lukeutuva Mr. Fastfinger Trio, joka luottaa tiukkoihin sovituksiin että intuitiiviseen improvisaatioon. Bändin astuessa kehiin yleisö voi luottaa siihen, että lavalla voi tapahtua mitä tahansa! Mr. Fastfinger -yhtyeessä soittavat kitaristi Mika Tyyskä, rytmiryhmässä Lasse Rantanen ja Thomas Törnroos sekä karismaattinen animaatiokitaristi Mr. Fastfinger / Mika Tyyskä.

Soittoajat:
klo 19 Mr. Fastfinger
klo 20 Andre Nieri

Kesto 2 h 30 min, sis. väliajan
Liput alkaen 17/19 € + toimitusmaksu, Lippupiste

All Stars Mikko Leppilampi Puotilan Kartanon klubi-illassa

Kartano All Stars avaa neljännen syyskauden perjantaina 14. Syyskuuta, kun Puotilan Kartanon lavalle nousee supertähti Mikko Leppilampi! Mikko ei esittelyjä tarvitse, mutta musiikin ystäville on arvatenkin mukavaa kuultavaa, että Leppilampi on viime aikoina ollut erittäin aktiivinen laulajana omien näyttelijä- ja juontajatöidensä ohella. All Stars ilta pitää jälleen sisällään musiikillisia yllätyksiä ja klubi-illan ohjelmistossa on tällä kertaa maistiaisia svengaavasta swing poljennosta aina ankaraan pop-menoon! Jos et ole vielä Kartanon All Stars illoissa vieraillut, on nyt loistava tilaisuus päästä kertaheitolla mukaan touhun ytimeen. Varaa vaikkapa ystäviesi kanssa pöytä jo alkuillasta ja nauttikaa Puotilan Kartanon upeista keittiönantimista huipentaen ilta loistavien muusikoiden ja hersyvän huumorin höystämällä tunnelmallisella musa-klubilla.
Lämpimästi tervetuloa!

Mikko Leppilampi, laulu
Riku Rajamaa, kitara
Mikko Mäkinen, koskettimet
Heikki Laine, basso
Tomi Salesvuo, rummut
Showtime 20:00
Liput 23 €
Kartanolta jo tänään!

Tomi Salesvuo East Funk Attack keikkailee syyskuussa

Uudistunut East Funk Attack pursuaa energiaa!

Rumpali Tomi Salesvuon liidaama East Funk Attack uudisti rivinsä kevään aikana. Nyt bändi on kokoonpanossaan valmis ja julkaisee Studio-Live musiikkivideo sarjaa single kerrallaan! East Funk Attack bändi on nykykokoonpanossa entistä tiivimpi ja laulusolistin paikalla loistaa hurmaava Taru Ratilainen. Luvassa juurevan iskevää rytmiä, tarttuvia melodioita, hulvatonta heittäytymistä ja tarinoita rakkaudesta!
Ole utelias ja annan rytmin viedä!

 

KE 26.9. HELSINKI, Mascot Bar & Live Stage
TO 27.9. LAPPEENRANTA, Lamppu
PE 28.9. VAASA, Doo-Bop Club
LA 29.9. HELSINKI, privat

http://bit.ly/EFAStudio-live2018

Taru Ratilainen, laulu
Ukko Heinonen, saksofoni ja huilu
Ilmari Aitoaho, Rhodes ja koskettimet
Matias Kiiveri, kitara
Heikki Laine, basso
Tomi Salesvuo, rummut

www.eastfunkattack.com
www.facebook.com/eastfunkattack

The Aristocrats syyskuussa The Circus klubilla

The Aristocrats syyskuussa Helsinkiin!

Progressiivisen rockin supertrio The Aristocrats palaa keikkalavoille. Energisestä meiningistä, taiturimaisesta soitosta ja riemastuttavan hauskoista live-esiintymisistään tunnettu yhtye nähdään The Circuksen lavalla maanantaina 24.9.2018. Vuonna 2011 perustettu yhtye on vieraillut Suomessa tähän mennessä ainoastaan pari vuotta sitten Tres Caballeros -albumin kiertueella ja syksyn turneella luvassa onkin herkkua monipuolisesti koko bändin tuotannosta, sekä kenties muutama todella harvoin soitettu ralli.

The Aristocratsin keikkatauon aikana bändin jäsenet Guthrie Govan, Marco Minnemann sekä Bryan Beller ovat olleet aktiivisia kukin omalla sarallaan ja koko bändi odottaa tulevaa kiertuetta erittäin paljon, mikä paistaa myös herrojen kommenteista kiertuetta koskien.

Guthrie Govan: ”Siitä on hieman aikaa kun olemme viimeksi olleen yhdessä lavalla, ja jokainen meistä on ollut The Aristocratsin keikkatauon aikana musiikillisesti aktiivinen erilaisissa yhteyksissä, joten minulla on tunne, että nämä uudet vaikutteet saattavat pulpahdella spontaanisti esiin tulevalla kiertueella.

Bryan Beller: ”Odotan innolla, että pääsemme taas lavalle tekemään sitä mitä osaamme parhaiten – toimimaan vuorovaikutuksessa, missä asioita tapahtuu hetkessä ja biisit voivat muuntautua mihin suuntaan tahansa, koska vaan. Odotan myös erityisellä mielenkiinnolla mitä tapahtuu muutamalle biisille joita emme ole soittaneet vähään aikaan kun niitä hieman pyöräyttää ja hämmentää uudelleen.

Marco Minnemann: ”Kemiaa ei voi ennustaa tai pakottaa, se vain tapahtuu jos on tapahtuakseen. Kun me kolme kokoonnuimme ensimmäistä kertaa yhdessä soittamaan, oli kaikille ensihetkistä alkaen selvää, että jotain erityistä on tapahtumassa. On mahtavaa palata tämän musiikillisen kolmikon kanssa tositoimiin ja katsotaan, josko kumiset ystävämmekin olisivat leikissä mukana.”

Liput alkaen 39 euroa
Ennakot: www.ticketmaster.fi
Keikan ikäraja: K-18

www.the-aristocrats-band.com
www.facebook.com/aristocratsband
www.thecircus.fi
www.facebook.com/thecircushelsinki
www.musiikkisato.fi
www.facebook.com/musiikkisato

LA 14.7. Osmo Ikonen Swings, Hangon Kaupungintalon Juhlasali, Hanko

Osmo Ikonen Swings kokoonpanon myötä suurelle yleisölle tarjoutuu mahdollisuus kuulla tutuista pop-hiteistä sekä vanhemmista klassikoista uusia jazz-versioita huippubändin esittämänä. Ohjelmisto rakentuu niin Oasiksen “Wondewallin” ja Stevie Wonderin “I Just Callin” kaltaisista klassikoista, kuin Ray Charlesinkin ikivihreistä. Toki mukana on myös Osmo Ikosen omaa tuotantoa sekä Suomi-hittejä kuten Elastisen “Eteen ja Ylös” sekä J. Karjalaisen “Sekaisin” väkevin jazz-maustein sävytettynä.

Hangon Kaupungintalon Juhlasali – Hanko City Hall – Vuorikatu 1
Liput 30,- Hangon matkailun verkkokauppa http://tourism.hanko.fi/verkkokauppa, Tian kirja, 019 248 6060 ja ovelta

Tapahtuman Facebook-sivuille

Uusi helsinkiläinen kesäfestari yllättää paitsi sijainnillaan myös poikkeuksellisesti rakennetulla ohjelmistollaan!

EastFest Helsinki on uusi Itä-Helsinkiin sijoittuva musiikkifestivaali, joka tuo kaupungin alkukesään ainutlaatuisia elämyksiä rennossa kartanomiljöössä. Puotilan Kartanon pihapiirissä soi nelipäiväisen tapahtuman aikana huippumuusikoiden ainutkertaiset ja festivaalia varta vasten rakennetut All Stars kokoonpanot sekä energisen svengaavat bändit. Tapahtuman tähtiniminä nähdään mm. Kasmir, Janna, Osmo Ikonen ja Timo Lassy. Mukana on myös kansainvälistä potkua tuovat artistit Aske Jacoby Tanskasta sekä Matti Klein Soul Trio Saksasta! Tarjolla on musiikin lisäksi kokonaisvaltainen kesäpäivä, jossa ruoka näyttelee isoa roolia ja kaikki tämä on helposti tavoitettavissa pienen kävelymatkan päässä Puotilan metropysäkiltä. Festivaalin perhepäivä sunnuntaina antaa mahdollisuuden nauttia piknik-brunssia New Orleans henkisen jazz-bändin säestyksellä, puhaltajinaan mainiot Antti Rissanen ja Jukka Eskola. Riemastua lastenorkesteri Hulinan esityksestä ja katsella Puotilan kesäteatterin potpuri Viiru muuttaa näytelmästä. Mukana perhepäivässä häärää kaikenlisäksi suomalaisen koripallon superporukka Susijengi!

“Idea festivaalista on muhinut mielessäni jo pidempään Puotilan vehreää kartanoaluetta pohtiessani. Menestyksekkäät Kartano All Stars -klubi-iltamme viime vuosilta ovat antaneet rohkaisun tavoitella isompaa ulkoilmatapahtumaa juuri omaan lähiöömme, missä Kartano yhteisenä kohtaamispaikkana on mitä mainioin tapahtuma-alueeksi ja merellisen Itä-Helsingin näyteikkunaksi. EastFest Helsinki -festivaalin ydin onkin juuri tässä huippumuusikoiden “All Stars”-työryhmässä, josta kokoonpanot eri solistien esityksiin kootaan. Tämä ajatus takaa sen, että jokainen esitys on ainutkertainen niin kokoonpanoltaan kuin musiikilliselta sisällöltään”, kuvailee tapahtuman taiteellinen johtaja, muusikko Tomi Salesvuo.

EastFest Helsinki 2018 (torstai 14.6.- sunnuntai 17.6.)

EastFest Helsinki festivaalin kotisivut
Facebook
Liput Tiketistä

PE 24.3. Kartano All Stars solistina Eero Raittinen

Roots-musiikin mestari Eero Raittinen saapuu Kartano All Stars bändin solistiksi maaliskuussa.

Paraatipaikalta suomalaisen rockkulttuurin historiaa todistanut laulaja tunnetaan soolouransa lisäksi mm. The Boysista ja Tasavallan Presidentistä.

Illan ohjelmisto koostuu vuonna 1970 ilmestyneestä ”Eeron Elpeestä”, joka julkaistiin uudelleen viime syksynä. Luvassa on ainutlaatuinen ilta, jossa legendaariset biisit saavat Kartano All Stars bändin omaleimaisen kosketuksen!

Tsekkaa biisejä jo etukäteen Spotifysta: http://spoti.fi/2lgKORO

Eero Raittinen, laulu
Mikko Mäkinen, koskettimet
Varre Vartiainen, kitara
Heikki Laine, basso
Tomi Salesvuo, rummut

Liput: 18 € (sis. narikka) Puotilan Kartanolta
Showtime: 20:00

Paul Gilbertin Masterclass -kiertueelle Suomeen

 

Maailman arvostetuimpien kitaristien joukkoon lukeutuva Paul Gilbert tuo masterclass -kiertueensa Suomeen. Taidokkaasta soitostaan tunnettu vauhtihirmu pysähtyy tiistaina 28.3 Helsingissä, keskiviikkona 29.3 Äänekoskella ja torstaina 30.3 Tampereella.
Pennsylvaniassa varttunut Gilbert muutti 80-luvun puolivälissä Los Angelesiin ja aloitti opinnot maineikkaassa Guitar Institute of Technologyssa. Vuotta myöhemmin Gilbertistä tuli Racer X -yhtyeen soolokitaristi. Entistä isompiin parrasvaloihin hän nousi vuonna 1989 perustettuaan yhdessä basisti Billy Sheehanin kanssa Mr Big -yhtyeen. Vuonna 1997 Gilbert jätti Mr Big:n keskittyäkseen soolouraansa. Tähän päivään mennessä takana on yhteensä 14 sooloalbumia, viimeisimpänä 2015 julkaistu I Can Destroy. Viime vuosina häntä ovat työllistäneet oman soolouransa lisäksi myös paluun tehnyt Mr Big, sekä herran oma Online Rock Guitar School.

Masterclass kiertueen konsepti on todellinen Yhdysvallat-Suomi herkkupala. Jokaisena iltana Gilbertin rinnalla nähdään suomalaisista muusikoista muodostuva rytmisektio ja illan päättää vielä pieni jamisessio, jossa pari kotimaista kitaristia – kumpikin vuorollaan – pääsee näyttämään taitojansa Paulin rinnalla. Luvassa on siis paljon soittamista, sekä painavaa asiaa kitarasta ja itse soittamisesta.
 

Yhteistyössä Musiikkisato Oy ja Kulttuuriareena Gloria, Tampere-talo sekä Äänekosken kulttuuritoimi.

Tiistai 28.3 Gloria, Helsinki (K-18)

Ennakot

Facebook

Keskiviikko 29.3 Painotalo, Äänekoski

Ennakot

Facebook

Torstai 30.3 Tampere-talo, Tampere

Ennakot

Facebook

 

www.facebook.com/paulgilbertmusic

www.paulgilbert.com

 

Paul Gilbert 4_edit

 

 

Osmo Ikonen Swings Helsingin Casinolla 31.12.

Jos suunnitelmat on vielä auki, missä juhlistat vuoden vaihtumista niin tulepas Helsingin Casinolle. Osmo Ikonen Swings with Saara Aalto feat. Jukka Eskola – trumpetti, Aleksi Ahoniemi – saksofoni, Ilmari Aitoaho – piano, Ville Herrala – basso ja Tomi Salesvuo – rummut. Mukana myös DJ Esgrove.

Tapahtuman Facebook sivuille

Casino Helsinki

 

Tomi Salesvuo East Funk Attack feat. Lenni-Kalle Taipale

Väkevä iskujoukko Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisi hiljattain toisen albuminsa. Kiihkeä funk-poljento on taattua, kun levyllä ja konserttilavalla peuhaa rumpali Salesvuon johdolla liuta Suomen kärkikaartin muusikoita. Laulusolisti Anniina Karjalainen tulkitsee heittäytyen funk-musiikin sykkeeseen ja illan erikoisvieras pianisti Lenni-Kalle Taipale tuo ryhmään solistista tulivoimaa!

Tomi Salesvuo East Funk Attack soittaa raikkaalla otteella liideri Salesvuon sävellyksiä joissa on tarttumapintaa niin rock- kuin jazz-musiikin ystävillekin – yhdisteltynä vahvaan funkpoljentoon.

3.2. Sellosali, Espoo / FB-tapahtuma

4.2. Grand, Porvoo / FB-tapahtuma

Tomi Salesvuo East Funk Attack

feat. Lenni-Kalle Taipale (koskettimet)

Anniina Karjalainen (laulu) / Ilmari Aitoaho (rhodes, koskettimet) / Roope Löflund (saksofoni) / Mari Talala (trumpetti) / Marzi Nyman (kitara) / Matias Kiiveri (kitara) / Jarkkis Toivanen (basso) / Joonas Kaikko (perkussiot) / Tomi Salesvuo (rummut)

Tomi Salesvuo East Funk Attack

Tomi Salesvuo East Funk Attack Facebookissa

 

Jaa: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone